Vanhoillisvasemmistolainen
Guardian-sanomalehti kiinnitti huomiota erääseen erittäin
oleelliseen seikkaan koskien Tukholman mellakoita. Guardianin
toimittaja selasi läpi ruotsalaisen median etsien juttuja koskien
Tukholman mellakoita. Pääuutisiksi keskellä mellakkaviikkoa
nousivat lukuisten televisiotähtien rakkaushuolet, silvottuna
löydetty thainainen lapissa ja raivostunut maanviljelijä. Ja niin –
kyllä sieltä mellakoistakin löytyi juttuja, kun vain riittävän
tarkkaan kaikki pikku-uutiset luki.
Guardianin toimittaja piti vaikenemista
mellakoista esimerkillisenä, ja hänen mielestään brittimedian
tulisi ottaa oppia tästä lähestymistavasta. Vaikeneminen ei median
lähestymistapana vaikeisiin ongelmiin ole uutta. Neuvostoliitto
ratkaisi kaikki ongelmansa näin. Neuvostososialismissa ei ollut edes
rikollisuutta – niin täydellinen se oli.
Myös vainhoillis-sosiaalidemokratiat
ovat ratkoneet vaikeat ongelmansa aina näin. Koulut, julkiset
rakennukset, autot ja liiketilat palavat jatkuvasti kansankodissa,
Tanskassa ja Ranskassa. Niistä voi löytää korkeintaan rivin
uutiset paikallisesta mediasta – jos sitäkään.
Perinteinen dogma sanoo, että
tuloerojen kasvaessa yhteiskunnalliset ongelmat kasvavat. Yritin
löytää tästä tutkimusta. En löytänyt. Kaikki tutkimukset
totesivat dogman, mutta yksikään tutkimus ei viitannut
tutkimukseen, jossa tällaiseen tulokseen oli oikein tutkimalla
päästy. Ruotsissa on maailman toiseksi pienimmän tuloerot Tanskan
jälkeen. Molemmissa maissa slummit palavat enemmän tai vähemmän
jatkuvasti.
Muistelen lukeneeni, että itse asiassa
tuo perinteinen dogma on valhe, mutta tätä en löytänyt enää
internetistä. Väite meni, että gini-kertoimen saavuttaessa
riittävän pienet lukemat, sosiaaliset levottomuudet kasvavat. Mutta
tästä minulla ei valitettavasti ole mustaa valkoisella.
Toinen perinteinen dogma sanoo, että
tuloerojen kasvu korreloi negatiivisesti talouskasvuun. Nyt tätäkin
on tutkittu uudelleen sekä vanhalla 1970-luvun aineistolla, että
uudemmalla 1990-luvun aineistolla. Ja kas, korrelaatio hävisikin.
Uusi aineisto viittaisikin, että tuloerojen kasvu kiihdyttää
lievästi kasvua. Tutkimustulokset siis muuttuvat vallitsevan uskon
mukaisesti.
Taloustieteilijä Simon Kuznetsin
mukaan tuloerot elävät talouden kehitysvaiheiden mukaisesti.
Voimakkaasti kasvavissa talouksissa tuloerot kasvavat. Taantuvissa ja
kehittyneissä talouksissa tuloerot pysyvät vakaina tai laskevat.
Tuloerojen vaikutuksista kasvuun kiistellään edelleen.
Sen sijaan julkisen sektorin koon
vaikutuksesta talouskasvuun ei kiistellä. Se on kiistämätön,
koska korrelaatio on niin vahva. Suuri julkinen sektori ja voimakas
pitkäaikainen kasvu on mahdoton yhtälö. Tämä tieto ei kiinnosta
mediaa vanhoillis-sosiaalidemokratioissa. Ongelma ratkaistaan
vaikenemalla se kuoliaaksi.
Kaikkina niinä vuosikymmeninä, joina
olen vanhoillis-sosiaalidemokratiassa elänyt, on jauhettu tuloerojen
turmiollisuudesta. Sen sijaan en ole nähnyt ensimmäistäkään
keskustelun aloitetta tuloeroista. En siis ensimmäistäkään. Mikä
on se tuloerojen taso, johon pyritään? Pitääkö tuloerot poistaa
täysin? Siis kaikille kirjaimellisesti samat tulot? Vai mennäänkö
peräti Marxismiin, jossa puolue antaa ihmiselle hänen tarpeidensa
mukaan. Jos meillä on miljoona ihmistä, joilla on voimakas tarve
olla maailman rikkaimpia ja vaikutusvaltaisimpia, senkin puolue antaa
hyvää hyvyyttään.
Näyttää siltä, että keskustelulla
vanhoillis-sosiaalidemokratiassa tarkoitetaan ylhäältä alas
suuntautuvaa ideologista, yksipuolista, väkivaltaista ja sadistista
propagandahakkaamista. Kun propaganda ja todellisuus ovat jyrkässä
ristiriidassa keskenään, ongelma ratkaistaan vaikenemalla siitä
aggressiivisesti ja aktiivisesti. Kun maailma on muuttunut
päälaelleen sitten 1970-luvun, voimmeko me ratkaista ongelmamme
tällä perinteisellä ja sosialismissa hyväksi havaitulla tavalla?