lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tyrmistystä Kreikassa?

Vanhoillinen äärivasemmistolainen Kreikan hallitus kuvitteli kuukausitolkulla kykenevänsä sanelemaan lopulle euroaluetta ne ehdot, joilla muun euroalueen veronmaksajat elättäisivät heidät. Toisin kävi. Nyt peli on vihdoin puhallettu poikki. Ratkaisu on hyvä, ja suomalaisten veronmaksajien riskejä ei enää kasvateta. Miten pohjattoman tyhmiä nämä vasemmistolaiset vanhoillispunavajakit oikein ovat?

Tappioiden määrä, joka tästä kreikkaseikkailusta seuraa ei liene vielä mahdollista arvioida. Samoin markkinoiden reaktiot näemme vasta maanantaina.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Läntisten kehittyneiden maiden osuus maailmantaloudesta romahtanut



Sosialistisen Neuvostoliiton romahtaminen 1990-luvun alussa oli lähtölaukaus länsimaiden romahdusmaiselle taantumiselle. Vasemmistososialismin romahdus länsimaiden ulkopuolella vapautti 1990-luvun alussa tuhansia miljoonia ihmisiä kilpailemaan samoilla maailmanlaajuisilla markkinoilla. Näillä markkinoilla länsimaat eivät enää pärjänneet. Tämä näkyy hyvin selkeästi seuraavasta kuvaajasta.






Kuva 1. Kehittyneiden länsimaiden osuus maailmantaloudesta vuosina 1980 - 2020

Kehittyneiden maiden osuus maailmantaloudesta on romahtanut 64 prosentista 43 prosenttiin vuosina 1980 - 2015. EU:n talous on romahtanut paljon jyrkemmin. Vuonna 1980 EU:n osuus maailmantaloudesta oli vielä 30 prosenttia, kun se nyt on enää 17 prosenttia. Neuvostoliiton romahdus oli lähtölaukaus kehittyneiden maiden taantumiselle, mutta EU:n taantuminen alkoi jo aiemmin. EU on taantunut yhtäjaksoisesti ainakin jo vuodesta 1980, mutta todennäköisesti pidempään.

Länsimaiden oli helppo kilpailla maailmanmarkkinoilla niin kauan kuin miljardit kehitysmaiden ihmiset elivät vasemmistolaisen sosialismin punaterrorin alla. Tämä vasemmistopunaterrori johti maailmanlaajuisesti satojen miljoonien ihmisten tuhoutumiseen kansamurhissa, sisällissodissa, joukkotuhonnoissa, teollistetuissa kansamurhissa, nälänhädissä, kidutuksissa, absoluuttisessa köyhyydessä ja niin edelleen. Vertailun vuoksi natsit kansanmurhasivat 10 miljoonaa ihmistä.

Se onni, joka kohtasi länsimaiden ulkopuolista maailmaa vasemmistolaisuuden romahduksen myötä, ei kohdannut länsimaita samassa mitassa. Länsimaat putosivat kehityksen kelkasta kuin taikaiskusta. Se ajattelu ja ympäristö, jossa etenkin maailman nopeiten taantuva talousalue euroalue elää, on peräisin kiihkoisimmilta vasemmistoterrorin vuosikymmeniltä. Uudistuminen ja uudistaminen, mikä tarkoittaisi julkisen sektorin eli punamielivallan alasajamista, on tässä erittäin vanhoillisessa ympäristössä lähtökohtaisesti mieletön ajatus. Siksi maanosamme on tukevasti matkalla maailman köyhimmäksi ja väkivaltaisimmaksi talousalueeksi. Tätä kehitystä ei voi pysäyttää eikä kääntää. Kehityksen hidastaminenkin on todennäköisesti mahdotonta.

Länsimaiden romahdusmainen taantuminen hakee maailmanhistoriassa vertaistaan. Rooman tuhoutuminen kesti satoja vuosia, Bysantin tuohoutuminen kesti vielä pidempään, Persiakaan ei luhistunut hetkessä puhumattakaan Egyptin vuosituhantisesta valtakaudesta.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Teollisuustuotannon taantuminen kiihtyy

Vuoden alkupuolella teollisuustuotannon taantuminen on asettunut 4 – 5 % vauhtiin verrattuna vuotta edeltäneeseen jaksoon. Näin ollen teollisuuden taantuminen pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassamme kiihtyy.

Teollisuustuotannon kasvu 2014 - 2015 Suomessa



Tämä trendi on yhteinen kaikille pohjoismaisille hyvinvointiyhteiskunnille. Päinvastoin kuin otsikot kertovat se tapahtuu myös kansankodissa. Kansankodin pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa voi pitää jopa nopeammin taantuvana yhteiskuntana kuin Suomea, sillä erittäin hidas kasvu on aikaansaatu erittäin rajulla yksityisen sektorin velkaantumisella.